Päätän venyttelykoulun yhteenvedolla, johon olen koonnut mielestäni tärkeimmät asiat. Lämmittelyn ja loppujäähdyttelyn olen jättänyt vähemmälle, vaikka niissäkin venyttelyllä on oma tärkeä roolinsa. Kaikki venyttelykoulun tekstit löytyvät blogin oikeasta palkista löytyvän venyttely-tunnisteen takaa. Otsikoiden alle olen koonnut lyhyet vastaukset kysymyksiin.
Kategoria: Venyttely
Suuri venyttelykoulu, osa 8 – loppujäähdyttely
Loppujäähdyttely jää usein välistä. Treeni saattaa olla hyvin suunniteltu ja edetä suunnitelman mukaan, mutta loppujäähdyttely jääkin sitten tekemättä, usein ajanpuutteen vuoksi. Tämä on harmillista, sillä jäähdyttelyllä on vaikutuksia niin rasituksesta palautumiseen kuin myös mieleen ja harjoituksen koettuun rasittavuuteen. Myös venyttelyä kannattaa sisällyttää harjoituksen loppuun, sillä sen avulla saa lisättyä päivittäisten venyttelykertojen määrää ja voidaan välttyä… Jatka lukemista Suuri venyttelykoulu, osa 8 – loppujäähdyttely
Suuri venyttelykoulu, osa 7 – lämmittely
Lämmittely kuuluu yleensä olennaisena osana ohjattuun harjoitteluun. Ohjatussa harjoittelussa näkee pääasiassa kahdenlaista lämmittelyä: todella rankkaa tai nousujohteisesti kuormitusta lisäävää. Myös venyttelyn soveltaminen lämmittelyyn on kirjavaa. Mitä lämmittelyllä ylipäätään haetaan, hermoston herättelyä vai elimistön lämpötilan nostoa? Toinen kysymys liittyy venyttelyyn: miten se tulisi toteuttaa lämmittelyn yhteydessä ja tarvitaanko sitä lainkaan?
Suuri venyttelykoulu, osa 6 – venyttelyn merkitys urheiluvammojen ehkäisyssä
Pitkään venyttelyä on ohjattu tekemään sen vuoksi, että sen on ajateltu ehkäisevän urheiluvammoja. Erityisesti voimistelussa ja muissa suurta liikkuvuutta vaativissa lajeissa venyttely on edelleen iso osa lämmittelyprotokollaa. Onko siitä mitään hyötyä urheiluvammojen ehkäisyn kannalta?
Suuri venyttelykoulu, osa 5 – venyttelyn vaikutus suorituskykyyn
Oikeanlainen venyttely ennen suoritusta on tärkeää suurta liikkuvuutta vaativissa lajeissa. Se vähentää lihasrevähdyksistä johtuvia urheiluvammoja ja lisääntyneen liikkuvuuden kautta voi parantaa suoritusta. Usein kuitenkin väitetään, että venyttely ei kannata, koska se laskee lihasten suorituskykyä. Kannattaako venyttely siis jättää välistä?
Suuri venyttelykoulu, osa 4 – eri venytysmenetelmät
”Staattinen venyttely on turhaa, vie voimat pois.” ”Jännitys-rentoutus-venytys, JRV, on ainoa oikea tapa venytellä.” ”Aktiivinen kohdevenyttely on SE juttu millä homma hoidetaan kotiin.” ”Ainoa järkevä tapa venytellä on dynaaminen venyttely.” ”PNF-venyttely on mystinen tie spagaattiin kahdessa päivässä.” Katsotaan joitakin venytysmenetelmiä ja aiheesta löytyvää tutkimustietoa.
Suuri venyttelykoulu, osa 3 – venyttelyn riskit
Ennen kuin päästään varsinaiseen herkkuun, eli erilaisiin venytysmenetelmiin, on tärkeää käydä läpi venyttelyn riskit ja vasta-aiheet. Joka tilanteessa ei kannata venytellä ja joissain tapauksissa siitä on jopa haittaa. Tässä lyhyesti tilanteet, jolloin venyttely ei ole se viisain ratkaisu.
Suuri venyttelykoulu, osa 2 – lihasten rakennuspalikat ja venyttelyn vaikutuksia
Venyttelyllä on lukuisia vaikutuksia elimistöön. Liikunnan kannalta osa on tavoiteltavia, osaa taas kannattaa välttää. Eri venyttelymenetelmillä on erilaiset vaikutukset, lisäksi venytyksen pituus ja voimakkuus vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten eri kudokset käyttäytyvät venytyksen jälkeen.
Suuri venyttelykoulu – osa 1: liikkuvuus
Uusi vuosi, uusi minä. Urheilukeskukset, kuntosalit, hiihtoladut ja lisäravinnekaupat täyttyvät uusista innokkaista kuntoilijoista. Uudenvuoden lupaukset ja ajatus lihaksikkaammasta, laihemmasta ja kiinteämmästä kropasta motivoivat liikkumaan. Ja se on hienoa. Usein kehonhuolto unohdetaan liikunnan hurmoksessa kuitenkin kokonaan.