Ravitsemusterapian maisterivaiheen opinnot

Parin vuoden takaisessa kirjoituksessa kävin läpi ravitsemustieteen ensimmäisten kolmen vuoden opintoja Itä-Suomen yliopistossa. Ne ovat pohjana maisterivaiheen opinnoille, joissa voi käydä ravitsemusterapian opintokonaisuuden ja valmistua ravitsemusterapeutiksi. Opinnot ovat monipuoliset ja tieto-osaamisen rinnalla korostuu psykologisten menetelmien osaaminen. Molempia tarvitaan ja onkin harhaluulo, että ravitsemusterapeutin vastaanotolla puhuttaisiin vain ruoasta.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon opinnot

Ravitsemusterapian maisteriopinnot voi jakaa karkeasti kahteen osaan, perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuollon opinnoissa käydään läpi muun muassa asiakaskeskeistä työskentelyä, ravitsemuspsykologiaa, ravitsemusohjauksen psykologiaa ja viestintää erityisesti ryhmiä ajatellen, sisätauteja (diabetes, kihti, lihavuus), ruoansulatussairauksia ja toiminnallisia vatsavaivoja, ikääntyvien ihmisten hoitoa sekä lisäksi perusterveydenhuollon erityiskysymyksiä. Niitä ovat allergiat ja yliherkkyydet, fibromyalgia, kehitysvammaisten ravitsemus, lasten ravitsemus ja ruokakasvatus, raskaus ja imetys, reuma, vajaaravitsemus sekä vitamiini- ja kivennäisainevalmisteisiin liittyvät asiat.

Nämä perusterveydenhuollon opinnot antavat valmiudet työskennellä nimensä mukaisesti perusterveydenhuollossa, eli terveysasemilla ja yksityisellä puolella esimerkiksi lääkäritaloissa. Myös järjestö- ja asiantuntijatyö on mahdollista. Perusterveydenhuollon opintoihin kuuluu työharjoittelu terveysasemalla, asiantuntijajärjestössä tai ammatinharjoittajan matkassa yksityisellä puolella.

Ravitsemusterapian opintojen viimeinen vuosi pitää sisällään erikoissairaanhoidon opinnot. Niissä käsitellään syömishäiriöt ja psyykkiset sairaudet, munuaistaudit sekä erikoissairaanhoidon erityiskysymykset, joita ovat vajaaravitsemus ja erilaiset imeytymishäiriöt, syöpäsairaudet, erikoissairaanhoitoa vaativat ruoansulatuskanavan sairaudet, maksasairaudet, haimasairaudet, palovammat, neurologiset sairaudet, kirurgiset potilaat, traumapotilaat, ketogeeninen ruokavalio sekä keuhkosairaudet, letkuravitsemus sekä ruoansulatuskanavan ulkopuolinen, eli parenteraalinen ravitsemus. Gradutyö kuuluu luonnollisesti osana maisteriopintoihin.

Uusi opetussuunnitelma mahdollistaa tietynlaisen erikoistumisen jo opintojen aikana, sillä opiskelijat voivat valita itselleen ravitsemusterapian opintojen lisäksi muita opintoja useasta kokonaisuudesta. Niitä ovat viestintä- ja vuorovaikutustaidot, elintarviketutkimus, elintarviketurvallisuus ja tuotekehitys, terveyden edistäminen, liikuntalääketiede, urheiluravitsemus, gerontologia, tutkimus- ja menetelmäopinnot, kansainvälisiin tehtäviin valmentavat opinnot, kauppatieteet ja johtaminen sekä kansainväliset opinnot vaihdossa.

Ravitsemusterapian opinnoissa on paljon psykologiaa

Mediassa ja ihmisten mielissä ravitsemusterapeutit nähdään herkästi ammattikuntana, jonka ainoat työkalut ovat ravitsemussuositusten kaavamainen ohjaaminen ja tiedonanto. Se on kummallinen ajatus jo siinä mielessä, että opinnot kestävät viisi vuotta, mikä on aika pitkä aika päntätä ulkoa ravitsemussuosituksia.

Sanaa terapeutti pitäisi korostaa. Opinnoissa korostetaan asiakaslähtöisyyttä, mikä tarkoittaa esimerkiksi lihavuuden hoidossa sitä, että lähdetään liikkeelle siitä, mihin vastaanotolle tuleva henkilö on valmis. Yleinen kysymys on esimerkiksi: ”Miksi olet tullut vastaanotolle ja mitä toivot tältä käynniltä?”.

Henkilön voimavaroja kartoitetaan ja mietitään yhdessä, mitä nyt kannattaa lähteä tavoittelemaan. Joskus ei välttämättä mitään, jolloin pidetään tilanne ennallaan ja katsotaan uudestaan sitten kun omassa elämässä on parempi tilanne. Toisaalta vastaanotolle voi tulla henkilö, joka on ”kokeillut jo kaikkea” ja haluaisi palavasti saada tilannetta eteenpäin. Silloin yritetään luoda toivoa paremmasta ja käyttämään erilaisia, toimiviksi todettuja psykologisia työkaluja yhdessä ravitsemusosaamisen kanssa. Joskus taas joudutaan toppuuttelemaan ja hidastamaan muutosvauhtia. Kaikki riippuu henkilöstä ja hänen vaivastaan.

Koko perusterveydenhuollon opintokokonaisuus on höystetty asiakaslähtöisten menetelmien opettelemisella ja harjoittelulla. Psykologiaa opettavat Jyväskylän yliopiston kliinisen psykologian ja psykoterapian professori Raimo Lappalainen ja vuosikausia psykologisia menetelmiä tutkineet ja harjoitelleet ammattilaiset. Menetelmiä pääsee harjoittelemaan toisten opiskelijoiden, potilaita näyttelevien ammattinäyttelijöiden ja potilaiden kanssa. Osa potilasharjoituksista tehdään opettajan ohjauksessa, kun taas osa toteutetaan itsenäisesti. Erilaisia psykologisia työkaluja pääsee näin harjoittelemaan käytännössä ja oma työkalupakki muotoutuu itselle sopivaksi. On luonnollisesti selvää, että monipuolinen tutustuminen eri potilasryhmiin on ehdotonta, kun potilaina voi olla esimerkiksi tyypin 1 diabetesta, anoreksiaa tai ahmintahäiriötä sairastavia tai toiminnallisista vatsavaivoista kärsiviä henkilöitä.

Pelkkä psykologia ei riitä

Ravitsemusterapeutti on nimensä mukaisesti ravitsemuksen ammattilainen. Melkein kaikkiin sairauksiin ja vaivoihin liittyy psykologinen aspekti, mutta pelkkä psykologia ei useimmiten riitä. Myös ravitsemusohjausta tarvitaan. Esimerkiksi keliakiaan sairastanut tarvitsee paljon tietoa siitä, mitkä ruoka-aineet hänelle sopivat ja hänen tulisikin päästä ravitsemusterapeutin ohjaukseen. Toisaalta motivointikeinot tarkan gluteenittoman ruokavalion noudattamiseen ovat joidenkin henkilöiden kohdalla tarpeen, jolloin psykologiset työkalut korostuvat.

Munuaisten vajaatoimintaa sairastavan täytyy muuttaa elintapojaan. Se tarkoittaa esimerkiksi fosforin saannin rajoittamista. Tietoa eri ruoka-aineiden fosforimääristä ja ruoanlaittomenetelmien vaikutuksista fosforin määrään on kuitenkin niukasti saatavilla, joten jälleen ravitsemusterapeutin ohjaus ja motivointi on tärkeää. Ravitsemusterapeutti seuraa potilaan laboratioarvoja, tekee ruokavaliohaastattelun ja pyrkii sen perusteella antamaan potilaalle tietoa hänelle sopivista ruoka-aineista.

Vajaaravitsemuksen hoidossa joudutaan joskus turvautumaan letkuravitsemukseen. Silloin tarvitaan ammattiaitoa oikean valmisteen ja määrän valitsemiseen. Toisaalta tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, tulisiko ravitsemus antaa jatkuvana infuusiona vai ei. Jälleen kliininen osaaminen korostuu ja ravitsemusterapeutti kartoittaa potilaan tilanteen painomuutosten, laboratorioarvojen, oireiden ja ulkoisen olemuksen perusteella.

Ravitsemusterapeutit ovat alihyödynnetty ammattiryhmä

Kaikki edellä mainitut sairausryhmät ja monet muut ovat sellaisia, joihin ravitsemsterapeutilla on osaamista ja annettavaa. Lähetteitä tai konsultaatiopyyntöjä ravitsemusterapeutille voisikin kirjoittaa nykyistä herkemmin, sillä siitä on hyviä kokemuksia ja potilasryhmiä on paljon. Ravitsemusterapeuttien avulla voidaan vähentää lääkärikäyntejä ja lyhentää sairaalassaoloaikoja. Lisäksi terveyden eriarvoistumista voidaan torjua ja edistää kaikenikäisten hyvinvointia kunta- ja maakuntatasolla.

Ravitsemusterapeutit ovat myös tuoneet mittavia säästöjä – esimerkiksi Porvoossa turhien erityisruokavalioiden karsiminen on tuonut vähintään 100 000 euron vuotuissäästöt. Jokainen tarpeeton erikoisruokavalio kouluissa ja päiväkodeissa maksaa vuosittain noin 1000 euroa. Sydäninfarktin hoidon hinta on keskimäärin 18 200 euroa vuodessa. Munuaisten vajaatoiminnan aiheuttaman dialyysihoidon vuosikustannukset potilasta kohti ovat 50 000 euroa. Panostus ravitsemushoitoon, vajaaravitsemuksen ehkäisyyn ja lasten hyvään ravitsemukseen tuovat selviä kustannussäästöjä.

Kolmasosa sairaalapotilaista on vajaaravittuja tai vajaaravitsemusriskissä, jolloin komplikaatiot lisääntyvät, sairaalassaoloajat pitenevät ja kuntoutuminen hidastuu. Ravitsemusterapeutit ovatkin sairaaloissa alihyödynnetty ammattiryhmä. Lisäksi 2,3 miljoonaa suomalaista asuu kunnissa, joissa perusterveydenhuolto ei tarjoa ravitsemusterapeutin palveluita ja. Tähän olisi päättäjien hyvä herätä ja heille voi välittää ravitsemusterapeutin työstä kertovan helppolukuisen esitteen.

Sarkasmia harrastava opiskeluystäväni kirjoitti somepäivityksessään A-teeman lihavuusillan jälkeen jokseenkin osuvasti: ”Tulee sellainen mielikuva, että perusterveydenhuoltoon tarvittaisiin ammattiryhmä, jolla olisi asiakaslähtöisen elämäntapaohjauksen osaamista. Ehkä ravitsemustietämystä, psykologisia työkaluja, kyky tunnistaa häiriintynyt syömiskäyttäytyminen ja ymmärrys syömishäiriöistä. Aikaa huomioida ihminen kokonaisuutena. Ilmeisesti tällaista ammattiryhmää ei ole. Voisi aloittaa vaikka yliopistotason ravitsemusasiantuntijoiden koulutus. Tää nyt tuli vähän äkkiä ja voi olla ihan hullu ajatus, mutta ammattinimike voisi olla vaikka ”ravitsemusterapeutti”. En tiiä, ehkä ihan hoopo idea.”

 

Artikkelikuva RTY:n sivuilta