Pitkään venyttelyä on ohjattu tekemään sen vuoksi, että sen on ajateltu ehkäisevän urheiluvammoja. Erityisesti voimistelussa ja muissa suurta liikkuvuutta vaativissa lajeissa venyttely on edelleen iso osa lämmittelyprotokollaa. Onko siitä mitään hyötyä urheiluvammojen ehkäisyn kannalta?
Blogi
Höttöleipäviikko selätetty
Ensimmäinen viikko koekaniinina RyeBreath-tutkimuksessa on takanapäin. Viikko päättyi siihen, kun puhalsin pari kertaa keuhkot tyhjiksi pieneen säiliöön mittauksia varten. Ennen sitä paastosin 12 tuntia ja pesin hampaat parikin kertaa, ensin hammastahnalla ja sitten vielä yliopistolla ilman hammastahnaa.
Mukana RyeBreath-tutkimuksessa
Opiskelu Itä-Suomen yliopistossa on siinä mielessä hienoa, että pääsen osallistumaan koehenkilönä tutkimuksiin, joista luen myöhemmin tiedelehdissä ja kuulen väitöstilaisuuksissa. Syksyllä osallistuin pilottitutkimukseen, jossa selvitettiin mm. ruokailun vaikutuksia tiettyjen ruokien haluamiseen sekä reaktionopeuteen. Nyt olen mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään, miten kuitu vaikuttaa uloshengitysilman koostumukseen.
Suuri venyttelykoulu, osa 5 – venyttelyn vaikutus suorituskykyyn
Oikeanlainen venyttely ennen suoritusta on tärkeää suurta liikkuvuutta vaativissa lajeissa. Se vähentää lihasrevähdyksistä johtuvia urheiluvammoja ja lisääntyneen liikkuvuuden kautta voi parantaa suoritusta. Usein kuitenkin väitetään, että venyttely ei kannata, koska se laskee lihasten suorituskykyä. Kannattaako venyttely siis jättää välistä?
Suuri venyttelykoulu, osa 4 – eri venytysmenetelmät
”Staattinen venyttely on turhaa, vie voimat pois.” ”Jännitys-rentoutus-venytys, JRV, on ainoa oikea tapa venytellä.” ”Aktiivinen kohdevenyttely on SE juttu millä homma hoidetaan kotiin.” ”Ainoa järkevä tapa venytellä on dynaaminen venyttely.” ”PNF-venyttely on mystinen tie spagaattiin kahdessa päivässä.” Katsotaan joitakin venytysmenetelmiä ja aiheesta löytyvää tutkimustietoa.
Suuri venyttelykoulu, osa 3 – venyttelyn riskit
Ennen kuin päästään varsinaiseen herkkuun, eli erilaisiin venytysmenetelmiin, on tärkeää käydä läpi venyttelyn riskit ja vasta-aiheet. Joka tilanteessa ei kannata venytellä ja joissain tapauksissa siitä on jopa haittaa. Tässä lyhyesti tilanteet, jolloin venyttely ei ole se viisain ratkaisu.
Suuri venyttelykoulu, osa 2 – lihasten rakennuspalikat ja venyttelyn vaikutuksia
Venyttelyllä on lukuisia vaikutuksia elimistöön. Liikunnan kannalta osa on tavoiteltavia, osaa taas kannattaa välttää. Eri venyttelymenetelmillä on erilaiset vaikutukset, lisäksi venytyksen pituus ja voimakkuus vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten eri kudokset käyttäytyvät venytyksen jälkeen.
Suuri venyttelykoulu – osa 1: liikkuvuus
Uusi vuosi, uusi minä. Urheilukeskukset, kuntosalit, hiihtoladut ja lisäravinnekaupat täyttyvät uusista innokkaista kuntoilijoista. Uudenvuoden lupaukset ja ajatus lihaksikkaammasta, laihemmasta ja kiinteämmästä kropasta motivoivat liikkumaan. Ja se on hienoa. Usein kehonhuolto unohdetaan liikunnan hurmoksessa kuitenkin kokonaan.
Kehoa ja mahaa
Idea tähän blogiin lähti siitä, kun terveystietoa ja –uutisointia on ihan liikaa. Kun vanhoja asioita ei ole kunnolla edes sisäistänyt, puskee jo uutta tietoa joka tuutista. Uusi tieto yrittää välillä vääntää vanhoja totuuksia uuteen uskoon, välillä taas aikaisempi saa vahvistusta. Blogi voisi olla hyvä työkalu kaiken hahmottamiseen. Olen fysioterapeutti ja opiskelen ravitsemustiedettä. Molemmista riittää terveysuutisointia… Jatka lukemista Kehoa ja mahaa